lauantai 13. syyskuuta 2014

Ehdolle eduskuntaan




Olen toiminut yli kuudentoista vuoden ajan poliisina, joista viimeiset kuusi vuotta nettipoliisina. Aloin harkitsemaan kansanedustajaehdokkuutta jo tovi sitten, koska työssäni havaitut epäkohdat eivät olleet oman vaikutusvaltani ulottuvissa. Toki olen yrittänyt vaikuttaa havaittuihin epäkohtiin työni ja median kautta, mutta lopulliset päätökset nuijitaan eduskunnassa.

Erinäisten selvittelyjen jälkeen sain mahdollisuuden lähteä ehdolle Kokoomuksen riveistä synnyinkaupungistani Kotkasta, jossa olen elänyt suurimman osan kohta nelikymppisestä elämästäni. Tänään tuosta mahdollisuudesta tuli virallista. Vaikka elämä on heitellyt Kotkasta Tampereen ja Helsingin kautta Espooseen, koen edelleen olevani kotkalainen (hyvä KTP ja Titaanit ;D). Itärajalta kotoisin olevan vaimoni kanssa tuleekin vitsailtua, että meidän kotona asuu kaksi ”maalaista” ja pari ylivilkasta espoolaispoikaa.

Ymmärrän myös sen puolen, että ehdokkuuteeni Kotkasta voidaan suhtautua ihmetyksellä, mutta toisaalta sitä samaa ihmetystä olisin kohdannut Helsingissä ja Uudellamaallakin, koska en ole aikaisemmin ollut aktiivinen paikallispolitiikassa. Asuinpaikkani mukaan vaalipiiri olisi ollut Uusimaa, ja työuran kannalta Helsinki. Molemmissa paikoissa on jo vahvat ”poliisiehdokkaat”. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen, että paikaksi valikoitui Kaakkois-Suomen vaalipiiri ja juuri Kotka.

Kaakonkulman kokoomusväki on ottanut minut positiivisesti vastaan, josta on jäänyt hyvä fiilis. Vaikka olen äänestänyt yleensä enemmän ihmistä kuin puoluetta, on Kokoomus tuntunut omalta puolueelta jo pidemmän aikaa. Vapaus yhdistettynä vastuulla, isänmaallisuus yhdistettynä kansainvälistymisellä sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen suvaitsevaisuuden ja välittämisen ohella, ovat asioita jotka luovat vankkaa perustaa hyvinvoivalle demokraattiselle yhteiskunnalle.

Erityisen tärkeitä minulle ovat etenkin lasten, nuorten ja lapsiperheiden asiat, jotka ovat korostuneet poliisiurani aikana nettipoliisityön lisäksi myös tutkiessani alle 18-vuotiaiden tekemiä rikoksia ja perheväkivaltarikoksia. Uhrilähtöisessä kriminaalipolitiikassa on vielä paljon viilattavaa, koska jos esimerkiksi kiusattu lapsi väistää kiusaajaa toiseen kouluun, niin asiat eivät ole oikealla mallilla. Sama koskee myös perheväkivallan uhrin asemaa, tai seksuaalirikosten rangaistuksien ankaruutta sekä muita suojaamiskeinoja uhrin näkökulmasta. Sisäinen turvallisuus on rapistumaan päin poliisin rakenneuudistusten takia, jonka lisäksi kohtaamme uusia haasteita kybermaailmassa. Sähköinen maailma, oli kyseessä sitten sosiaalinen media tai sähköiset palvelut, on monessa asiassa nykyään tavalla tai toisella mukana, jonka takia nykykansanedustajan tulee olla tietoinen myös tästä puolesta. Talouspuolen asiat kiinnostava minua aktiivisena osakesijoittajana, mutta sillä puolella minulla riittää vielä opettelemista.

Olen ehdokkuudestani yhtä innoissani kuin nettipoliisityöstä alkuaikoina ja uskon että energiaa tällä matkalla tarvitaan vähintään saman verran. Nettipoliisin työ on vaatinut minulta innovatiivisuutta, jatkuvaa opiskelua ja periksiantamattomuutta, joka on hyvin pitkälti syynä siihen, että sain kunnian tulla valituksi vuonna 2011 Vuoden poliisiksi. Koen että näillä samoilla ominaisuuksilla on hyvät mahdollisuudet  saada asioita eteenpäin myös kansanedustajana. Minulla on vilpittömästi vahva tahto ja suuri määrä energiaa tehdä Suomesta parempi ja turvallisempi paikka elää. Uskon että tulevaisuudessa tähän minulla on paras mahdollisuus eduskunnasta käsin.

Tukitiimiini voit ilmoittautua mukaan sähköpostilla fobba2015@elisanet.fi, jonka jälkeen saat tarkemmat tiedot auttamismahdollisuuksista. Pienikin apu on tarpeen. Vaalikampanjaani liittyvistä asioista tullaan tiedottamaan tarkemmin kotisivuillani www.fobba.fi, joita alan pikkuhiljaa viilaamaan kampanjakuntoon. Riippumatta siitä mistä päin Suomea olet, hyppää mukaan tukijoukkoihini tekemään asteen erilainen, mutta huikea kamppis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti